Aamu alkoi reippaasti normaaliin tapaan ja lisämausteeksi kiskaisin vielä reilu tunnin lenkin hiekkakuoppa-metsämaastoissa (millä tavoin lääkäri sitten kielsikään rasittamasta polvea, en oikein nyt muista, hatara on vanhan mieli), kameraa kun ei ollut mukana niin fiksuna otin sitten kuvan kotona meidän pölyisestä keittiöpalmusta. Kuvastakoot kaunista Suomen luontoa ihanine maisemineen. Jos nyt polvi ei täysin lepää kävellessä, ajatukset sitäkin enemmän. Tuppasi vaan väsymys iskemään ihan kunnolla päälle, aamukahvin juonti kun jäi vasta lenkin jälkeiseen tilaan.

Lenkkiystävä. Rakas.

Aamupala jäi melko suppeaksi (mikä viisi ateriaa päivässä, aamupala niistä tärkein?), kahvia ja muutamat tyttären namuset maistuivat. Talkkunaa piimän kera, nam, sitten lounasaikaan. Ruuaksi aikanaan eilistä uunimakkaraa. Köyhät eväät mutta kyllä niillä hengissä selviää. Huomasi kyllä ettei yksikään lapsista ollut kotona, luonnollisesti silloin jopa syödään, ainakin lapset syö. Laihdutus on kyllä omituinen tieteenlaji, lähes mahdoton toteuttaa. Säännöllinen ruokarytmi? Vedenjuonti? Liikunta? Plaah, kun jaksaisi, kun motivoituisi, kun olisi lenkkikaveri, tsemppari, perseelle potkija. Ja kunpa maailmasta loppuisi kaikki hyvät karkit, suklaat, jäätelöt, younameit. Siitä puheenollen, leffan kanssa vähän popparia, maissiahan ne vaan on, terveellisessä öljyssä poksautettuja.

Keskimmäinen. Pino löytyi kirppikseltä. Lisäksi miehelle teeppari (oranssiraidallinen), tytölle ypy (punaraidallinen lyhkähihainen), mulle ilmaislehtiä (käsityö), meille uusi Franklin (kerään näitä muksuille, ihania tarinoita, ystävänpäiväkirja taisi olla), joku nappulaäänikirja ja pojalle kaksi kesälätsää, miten ne muut ovatkin aina hukassa. Miten en kyllä usko että nämäkään tallessa pysyvät mutta luulisi olevan parempi mahdollisuus löytää edes yksi kun niitä on enempi. Todennäköisyyslaskentaa.

Koulua, koulua koulua. Ja kun ei aina pelkkää koulukirjaa jaksa selata (taisin taas torkahtaa lukiessa) niin onneksi saa kerätä ideoita pienistä nutuista, virkatuista pannunalusista ja tunikoista itselle ja tytölle. Mutta niitä pieniä nuttuja, olipa kerrassaan sieviä, josko meillekin sellaiselle tulisi vielä tarvetta.

Pihan hahmottamista, kiviseltä tontilta onneksi saa kaivettua paljon kiviä ylös ja kuljetettua paalupaikalle, antaa aivan ihanasti ilmettä. Kuin palapelin tekemistä, äitini sanoin.

Kirpputorikierros; ihanat kukkaisverhot (oranssit) erkkeriin (olettaisin), pojalle teeppari (kaulus, oranssi), piirtoalusia tai mitänytnimeltäänovatkaan, että saa ääriviivoja tehtyä. Olen moisista haaveillut jo kauan lapsille, mistään vaan tahtonut löytyä. Nyt osui silmään ja mukaan lähti. Ja lisäksi tuo ylläoleva nalle, aivan ihana. Isäni sen osti tytölle, laulaa "Teddynallejen retki tää...", jää soimaan päähän. Nukkuu ensi yönsä kettupehmon vieressä mun varatyynyllä, pistin yhden säännön lisää taloon: vain maksimissaan viisi unilelua molemmilla yöllä sängyssä (tytöllä oli parhaimmillaan lähemmäs kaksikymmentä) ja tämä uusi nalle istui pihakeinussa kun valinta tehtiin. Äiti sai toisen. Olen kyllä melko varma että tämä sääntö rikotaan jo hyvin nopeasti.

Kahvi kannella, eikun. Kahvi talvisesta pihamukista, niin muka lämmintä oli jo hetken ja eikös sitten vetänyt pilveen (taas), vettä meinasi pirskottaa. Mutta päiväherätyskahvi oli saatava ja mikä sen ihanampi paikka kuin ulkona moinen nauttia.

Puhtaat valkeat lakanat, pyykkien kuivattaminen ulkona on niin ihanaa. Se tuoksu on huumaava. Rakastan pyykinpesua ja vaatteiden plus lakanoiden viikkausta. Ihanaa järjestellä lakanaa ja puseroa naruille ja nipsauttaa pyykkipoika kiinni. Odottaa että saa kerätä tuoksuvat kuivat kankaat koriin ja tuoda viikkaukseen sisälle. Pyykkikarusellia en ole vielä kauaa omistanut ja ilmatkaan eivät aivan suotuisat ole olleet kuivatukselle, mutta josko vihdoin kunnolla. Kaksi koneellista naruilla, yksi pyörimässä parhaillaan.

Maja kotipihan takametsään. Itseasiassa vanhan majan lisäsiiven rakentamista, minkä jälkeen koko majan siirto pihan puolelle pikkumetsään. Muksuilla meni mukavasti tuossa aikaa useita hetkiä, tunteja peräti. Samalla meille nousi terassin runkoa lisää. Pian, pian saan syödä kunnolla ja ihan oikeasti ulkona. Levittää badenbadenin, napata kirjan mukaan. Kun se kesäkin vielä saapuisi paremmin, olisi lämpöisempi lukea koulujuttuja.

Bonuskuva (ajattelin jättää viiteen kun viisi on vallitseva luku tekstinpätkässäkin) mutta tästä tuli niin veikeä. Pennun kuvaaminen on oma taitolajinsa, varsinkin kun on näin hauska pentu kuin tämä kymmenviikkoinen nassikka.