Aamu alkoi reippaasti normaaliin tapaan ja lisämausteeksi kiskaisin vielä reilu tunnin lenkin hiekkakuoppa-metsämaastoissa (millä tavoin lääkäri sitten kielsikään rasittamasta polvea, en oikein nyt muista, hatara on vanhan mieli), kameraa kun ei ollut mukana niin fiksuna otin sitten kuvan kotona meidän pölyisestä keittiöpalmusta. Kuvastakoot kaunista Suomen luontoa ihanine maisemineen. Jos nyt polvi ei täysin lepää kävellessä, ajatukset sitäkin enemmän. Tuppasi vaan väsymys iskemään ihan kunnolla päälle, aamukahvin juonti kun jäi vasta lenkin jälkeiseen tilaan.

Lenkkiystävä. Rakas.

Aamupala jäi melko suppeaksi (mikä viisi ateriaa päivässä, aamupala niistä tärkein?), kahvia ja muutamat tyttären namuset maistuivat. Talkkunaa piimän kera, nam, sitten lounasaikaan. Ruuaksi aikanaan eilistä uunimakkaraa. Köyhät eväät mutta kyllä niillä hengissä selviää. Huomasi kyllä ettei yksikään lapsista ollut kotona, luonnollisesti silloin jopa syödään, ainakin lapset syö. Laihdutus on kyllä omituinen tieteenlaji, lähes mahdoton toteuttaa. Säännöllinen ruokarytmi? Vedenjuonti? Liikunta? Plaah, kun jaksaisi, kun motivoituisi, kun olisi lenkkikaveri, tsemppari, perseelle potkija. Ja kunpa maailmasta loppuisi kaikki hyvät karkit, suklaat, jäätelöt, younameit. Siitä puheenollen, leffan kanssa vähän popparia, maissiahan ne vaan on, terveellisessä öljyssä poksautettuja.

Keskimmäinen. Pino löytyi kirppikseltä. Lisäksi miehelle teeppari (oranssiraidallinen), tytölle ypy (punaraidallinen lyhkähihainen), mulle ilmaislehtiä (käsityö), meille uusi Franklin (kerään näitä muksuille, ihania tarinoita, ystävänpäiväkirja taisi olla), joku nappulaäänikirja ja pojalle kaksi kesälätsää, miten ne muut ovatkin aina hukassa. Miten en kyllä usko että nämäkään tallessa pysyvät mutta luulisi olevan parempi mahdollisuus löytää edes yksi kun niitä on enempi. Todennäköisyyslaskentaa.

Koulua, koulua koulua. Ja kun ei aina pelkkää koulukirjaa jaksa selata (taisin taas torkahtaa lukiessa) niin onneksi saa kerätä ideoita pienistä nutuista, virkatuista pannunalusista ja tunikoista itselle ja tytölle. Mutta niitä pieniä nuttuja, olipa kerrassaan sieviä, josko meillekin sellaiselle tulisi vielä tarvetta.